Siirry sisältöön

Leopold II (Belgia)

Wikipediasta
Leopold II
Belgialaisten kuningas
Leopold II yllään Sukkanauharitarikunnan kunniamerkit, n. 1881–1891.
Belgialaisten kuningas
Valtakausi 17. joulukuuta 1865 – 17. joulukuuta 1909
Edeltäjä Leopold I
Seuraaja Albert I
Syntynyt Léopold Louis-Philippe Marie Victor de Saxe-Cobourg-Gotha
9. huhtikuuta 1835
Brysselin kuninkaallinen palatsi, Bryssel, Belgia
Kuollut 17. joulukuuta 1909 (74 vuotta)
Laekenin kuninkaallinen linna, Laeken, Belgia
Hautapaikka Laekenin Neitsyt Marian kirkon Kuninkaallinen krypta, Laeken, Bryssel
Puoliso Marie Henriette (vih. 1853; k. 1902)
Lapset Louise
Leopold
Stephanie
Clémentine
Aviottomat:
Lucien Philippe Marie Antoine
Philippe Henri Marie François
Koko nimi Léopold Louis-Philippe Marie Victor
Suku Saksi-Coburg-Gotha
Isä Leopold I
Äiti Louise
Uskonto roomalaiskatolilainen
Nimikirjoitus

Leopold II (Léopold Louis-Philippe Marie Victor) (9. huhtikuuta 1835 Brysselin kuninkaallinen palatsi, Bryssel – 17. joulukuuta 1909 Laekenin kuninkaallinen linna, Laeken, Belgia) oli belgialaisten kuningas vuosina 1865–1909[1] ja Belgian pisimpään vallassa ollut kuningas.[2][3] Hänen valtakautensa kesti 44 vuotta. Hän seurasi hallitsijana isäänsä, Belgian ensimmäistä kuningas Leopold I:tä.

Belgian ulkopuolella Leopold II muistetaan lähinnä Kongon vapaavaltion perustajana vuonna 1885 ja sen ainoana omistajana vuoteen 1908 saakka. Kongon vapaavaltio oli yksityinen hanke, jonka kuningas otti toimekseen, kumin ja norsunluun keräämiseksi. Hanke perustui julmaan orjuuteen ja oli vastuussa miljoonien afrikkalaisten kuolemasta.[3]

Suku ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leopoldin vanhemmat olivat kuningas Leopold I ja Ranskan prinsessa Louise d’Orléans. Hän oli heidän toiseksi vanhin lapsensa ja vanhin eloonjäänyt poika.[3] Hänen sisarensa oli Meksikon keisarinna Charlotte ja hänen nuorempi veljensä oli Flanderin kreivi Philippe, jonka pojasta tuli kuningas Albert I. Hänen serkkunsa oli kuningatar Viktoria.

Hän liittyi nuorena Belgian armeijaan. Vuonna 1846 Leopold nimitettiin 11-vuotiaana virallisesti Brabantin herttuaksi eli kruununperijäksi.[3] Ollessaan 20-vuotias Leopold nimitettiin Belgian senaattiin kuninkaallisen taustansa vuoksi.[1]

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leopold avioitui 18-vuotiaana Brysselissä 22. elokuuta 1853 ensin siviilivihkimyksellä Laekenin kuninkaallisessa linnassa ja sen jälkeen katolisin menoin Pyhän Mikaelin ja Pyhän Gudulan katedraalissa 16-vuotiaan Itävallan arkkiherttuatar Marie Henriette Anne von Habsburg-Lothringenin kanssa.[4][3] Hän oli Itävallan arkkiherttua, Unkarin palatiini Joosefin ja Württembergin prinsessa Maria Dorothean tytär. Hänen isoisänsä oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Leopold II ja isoäitinsä Espanjan infanta, keisarinna Maria Luisa.[3]

Leopoldille ja Marie Henriettelle syntyi neljä lasta:[1]

Leopold II vuonna 1889, hieman ennen toisen suhteensa alkamista, Alexander Bassanon valokuva.

Toinen suhde

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leopold II:lla oli myös kaksi avioliiton ulkopuolista lasta:[3]

  • Lucien Philippe Marie Antoine (1906–1984), vuoteen 1910 Tervurenin herttua
  • Philippe Henri Marie François (1907–1914), vuoteen 1910 Ravensteinin kreivi

Aviottomien lasten äiti oli Leopoldia lähes 50 vuotta nuorempi Blanche Zélia Joséphine Delacroix (1883–1948), joka tunnetaan myös nimellä Caroline Lacroix. Kuningas näki 16-vuotiaan prostituoidun Pariisissa vuonna 1900/1901 hotellin aulassa.[3] Kaksi viikkoa myöhemmin Caroline matkusti kuninkaan kanssa Itävaltaan, jossa he tapasivat Romanian kuninkaan Kaarle I:n, joka ilmoitti kuningatar Marie Henriettelle kuninkaan uudesta valloituksesta. Helmikuussa 1901 Caroline jopa matkusti kuninkaan seuralaisena Lontooseen kuningatar Viktorian hautajaisiin.[5] Kuningatar Marie Henrietten kuoleman jälkeen syyskuussa 1902 Leopoldin suhde Carolineen muuttui täysin avoimeksi; hän majoitti naisen Laekenin linnaansa vastapäätä sijaitsevaan Villa Van der Borghtiin ja rakennutti jopa kävelysillan,[6] joka kulki maanpinnan yläpuolella ja aitojen yli päästäkseen tapaamaan rakastajatartaan milloin tahansa.[7]

Postikortti paronitar Vaughanista ja kuningas Leopoldista vuodelta 1909.

Kuningas vietti aikaa Carolinen kanssa vuonna 1902 hankkimallaan Villa La Leopolda -nimisellä tilalla Villefranche-sur-Mer'ssä Nizzan lähellä Ranskan Rivieralla[8] sekä hankki tälle samalta rannikolta vuonna 1904 Les Cèdres huvilan Saint-Jean-Cap-Ferrat'sta,[9] vuonna 1908 Château de Balaincourt'n linnan Arronvillessä (Val-d'Oise) Ranskasta ja antoi tälle vuonna 1906 tittelin paronitar Vaughan (baronne de Vaughan).[5]

Caroline meni kuninkaan kanssa naimisiin 12. joulukuuta 1909 uskonnollisessa seremoniassa. Avioliitto ei kuitenkaan ollut Belgian lakien mukaan pätevä, koska siviilivihkimistä ei ollut tehty. Seremonia tapahtui vasta viisi päivää ennen kuninkaan kuolemaa Laekenin kuninkaallisessa linnassa. Lacroix’n seuraava aviomies ja entinen rakastaja Antoine Emmanuel Durrieux adoptoi pojat omiin nimiinsä vuonna 1910.[5]

Brabantin herttua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brabantin herttuatar Marie Henriette ja Brabantin herttua Leopold, neljän vuoden avioliiton jälkeen n. 1857.
Brabantin herttua Leopold ja puoliso Brabantin herttuatar Marie Henriette vuonna 1864.

Ranskan hallinnonvaihdos heikensi Belgian kuninkaan Leopold I:n asemaa, joka oli vuoden 1848 vallankumouksen syrjäyttämän hallitsija Ludvig Fililpin vävy. Belgian monarkian arvovallan laskun vastapainoksi Brabantin herttua Leopold, joka oli juuri täyttänyt kahdeksantoista vuonna 1853, osoittautui korvaamattomaksi isälleen, joka vei hänet toukokuussa kierrokselle Saksan ja Itävallan hoveihin. Käytyään Gothassa, Dresdenissä ja Berliinissä isä ja poika saapuivat Wieniin, jossa muutamaa päivää myöhemmin ilmoitettiin Leopoldin kihlauksesta Itävallan arkkiherttuatar Marie Henrietten kanssa. Heidät vihittiin kolme kuukautta myöhemmin Brysselissä 22. elokuuta 1853 ensin siviilivihkimyksellä Laekenin kuninkaallisessa linnassa ja sen jälkeen katolisin menoin Pyhän Mikaelin ja Pyhän Gudulan katedraalissa.

Hääseremonioiden jälkeen syksyllä 1853 nuoripari lähti kiertueelle Belgian kaupunkeihin ennen lokakuussa alkavaa pitkää oleskelua Englantiin kuningatar Viktorian luokse, joka heitä tarkkailtuaan kirjoitti marraskuussa 1853 kuningas Leopold I:lle: "Uskon, ettet ole täysin tietoinen siitä, että ikäisekseen hänellä [Marie-Henriettella] on poikkeuksellinen persoonallisuus. Joka aiheessa pidin häntä erityisen älykkäänä ja järkevänä, erittäin hyvin koulutettuna ja sivistyneenä. Kaikki nämä lahjat antavat hänelle selkeän ylemmyyden Leopoldiin nähden, ja valitettavasti heillä ei ole yhteistä makua tai ajatuksia [...] Politiikassa Leopold on ehtymätön. Hän puhuu siitä erittäin hyvin, samoin kuin sotilaallisista asioista."

Brabantin herttuan terveys oli ollut vuosien ajan huolenaihe: pieninkin kylmyys aiheutti hänelle vakavan keuhkoputkentulehduksen, kun taas jatkuvan iskiaksen takia hän usein ontui. Lääkärit suosittelivat siksi pitkäaikaista oleskelua lämpimässä ilmastossa. Niinpä ennen kuninkaaksi tuloaan vuosina 1854–1865 Leopold matkusti ympäri maailmaa, vieraillen paitsi Välimeren maissa myös Intiassa ja Kiinassa samalla kun hän harkitsi myös Belgian taloudellisia mahdollisuuksia. Hän teki myös kolme matkaa Egyptiin: ensimmäisen talvella 1854–1855 puolisonsa kanssa osana yhdeksän kuukauden mittaista itäistä kiertomatkaa; toisen vuosina 1862–1863, jolloin hän vieraili Suezin kanavan rakennustyömaalla ja viimeisen vierailunsa vuonna 1864.

Kuningas Leopold II Belgian valtaistuimen edessä.

Belgialaisten kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leopold II nousi belgialaisten kuninkaaksi 17. joulukuuta 1865 vannottuaan hallitsijanvalansa.[1][3]

1800-luvun loppuun mennessä useimmat Länsi-Euroopan hallitsijat olivat joutuneet luovuttamaan poliittisen vallan pitkälti äänestäjille, joten todellinen valta Belgiassa oli parlamentilla ja hallituksella. Leopold käytti kuitenkin hallitsijan aseman tuomaa arvovaltaa edistääkseen itselleen tärkeitä hankkeita. Vaikka hänen hallituskautensa sisäpolitiikkaa leimasi liberaalien ja katolilaisten välinen, äänioikeutta ja koulutusta koskeva kasvava kiista, Leopold keskittyi maan puolustuksen kehittämiseen. Hän oli tietoinen siitä, että Ranskan ja Saksan kasvava voima uhkasi Belgian puolueettomuutta, jota maa oli noudattanut Ranskan–Preussin sodan (1870–1871) aikana ja sai siksi parlamentin vuonna 1887 rahoittamaan Liègen ja Namurin linnoittamisen.[3]

Kuninkaallisesta kassasta tuli keskeinen osa Leopoldin elämää; hän valitti kerran Saksan keisari Vilhelm II:lle Berliinissä järjestettyä paraatia seuratessaan: ”Meille kuninkaille ei todellakaan ole jäänyt muuta kuin raha!” Leopold päätti pian, että paras tapa kartuttaa varallisuutta olisi perustaa siirtomaa Afrikkaan aikana, jolloin Euroopan suurvallat kävivät kiivasta kamppailua Afrikan hallinnasta. Vuonna 1870 yli 80 prosenttia Saharan eteläpuolisesta Afrikasta oli paikallisten päälliköiden tai kuninkaiden hallinnassa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin lähes koko alue oli muuttunut eurooppalaisten siirtomaiksi, protektoraateiksi tai valkoisten siirtolaisten hallitsemiksi alueiksi.[3]

Italialainen anarkisti Gennaro Rubino yritti 15. marraskuuta 1902 epäonnistuneesti murhata kuningas Leopold II:n, joka ratsasti kuninkaallisessa saattueessa juuri kuolleen vaimonsa, Marie Henrietten, muistoseremoniaan. Rubino avasi tulen ampuen kolme laukausta kohti Leopoldin vaunua, mutta yksikään hänen laukauksistaan ei osunut ja Rubino pidätettiin.

”In The Rubber Coils. Scene – The Congo ’Free’ State” Linley Sambournen piirros Leopold II:sta käärmeenä, joka hyökkää kongolaisen kumin kerääjän kimppuun, Punch pilalehdessä vuonna 1906.

Yksityinen kolonialismi - Kongon vapaavaltio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Kongon vapaavaltiota Leopold käski Belgian Madridin-suurlähettilästä aloittamaan neuvottelut Espanjan kuningatar Isabella II:n kanssa Filippiinien ostamisesta. Suurlähettiläs ei kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään, minkä vuoksi Leopold vaihtoi hänet toiseen. Kun Isabella syöstiin vallasta vuonna 1868, Leopold yritti aloittaa neuvotteluja uudelleen, mutta nämä kariutuivat rahojen puutteeseen. Tämän jälkeen Leopoldin siirtomaahaaveet kohdistuivat Afrikkaan.[10][11][12]

Leopold uskoi hartaasti siirtomaiden olevan avain maan suuruuteen ja työskenteli väsymättömästi saadakseen siirtomaan Belgialle huolimatta siitä, että Belgialla ei ollut virallisesti edes kauppalaivastoa. Hän onnistui perustamaan Kongon vapaavaltion, josta tuli hänen yksityinen siirtomaansa.[3][13]

Leopold esiintyi hyväntekijänä, joka halusi tuoda kristinuskon, länsimaisen sivilisaation ja kaupankäynnin hyödyt Afrikan alkuperäisväestölle – rooli, jota hän ylläpiti vuosia – ja järjesti vuonna 1876 Brysselin kuninkaallisessa palatsissa kansainvälisen tutkimusmatkailijoiden ja maantieteilijöiden konferenssin.[3]

Kongon vapaavaltio n. 1890.
5 frangin raha Kongon vapaavaltio. "Leopold II, belgialaisten kuningas, Kongon vapaan valtion hallitsija"

Useiden epäonnistuneiden siirtomaiden hankkimiseen Afrikassa tai Aasiassa tähtäävien suunnitelmien jälkeen loi Leopold II vuonna 1876 yksityisen hallintoyhtiön, joka oli naamioitu kansainväliseksi tieteen ja ihmisystävällisyyden yhdistykseksi. Vuonna 1879, hallintoyhtiön nimissä, hän palkkasi kuuluisan tutkimusmatkailija Henry Morton Stanleyn perustamaan siirtomaan Kongon alueelle.[3] Diplomaattinen toiminta sai aikaan vuoden 1884–1885 Berliinin konferenssin, jossa 14 Euroopan maan sekä Yhdysvaltojen edustajat tunnustivat Leopoldin vallan suurimmalla osalla alueesta, johon hän ja Stanley olivat asettaneet vaatimuksensa. Seurauksena 5. heinäkuuta 1885 Belgian parlamentti perusti Kongon vapaavaltion[1] (myöhempi Belgian Kongo, itsenäistyneenä Zaire, nykyään Kongon demokraattinen tasavalta), joka oli alueeltaan 76 kertaa Belgian kokoinen ja jota Leopold II hallitsi yksityisomaisuutenaan.

Stanley matkasi viiden vuoden ajan Kongojoen vesistöalueen valtavia väyliä pitkin, perusti kauppa-asemia, rakensi teitä ja taivutteli paikallisia päälliköitä – joista lähes kaikki olivat luku- ja kirjoitustaidottomia – allekirjoittamaan sopimuksia Leopoldin kanssa. Belgian hallitsija hyödynsi myöhemmin näitä sopimuksia, joista osaa oli tiettävästi jälkikäteen muokattu Leopoldin etujen mukaisiksi.[3]

Vaikka Belgian hallitus piti siirtomaita ylellisyytenä, johon pienellä maalla ilman laivastoa tai kauppalaivastoa ei ollut varaa, tilanne sopi Leopoldille täydellisesti. Hän sai ensin Yhdysvallat ja sitten kaikki Länsi-Euroopan suurvallat tunnustamaan laajan alueen Keski-Afrikasta – suurin piirtein nykyisen Kongon demokraattisen tasavallan alueen – omaksi henkilökohtaiseksi omaisuudekseen. Hän antoi alueelle nimeksi État Indépendant du Congo eli Kongon vapaavaltio. Se oli maailman ainoa yksityisomistuksessa oleva siirtomaa, ja Leopold kutsui itseään sen ”omistajaksi”.[3]

Nykyään Kongon vapaavaltion aikaisia tapahtumia pidetään yhtenä historian pahimmista kansanmurhista ja ihmisoikeusrikoksista: 40 vuoden aikana Kongon asukasluku väheni noin 20 miljoonasta noin 10 miljoonaan. Raportit alkuperäisväestön törkeästä hyväksikäytöstä ja laajalle levinneistä ihmisoikeusrikoksista (muun muassa orjuus, silpominen, raiskaukset ja murhat), erityisesti kumiteollisuudessa johtivat kansainväliseen liikehdintään 1900-luvun alussa. Lopulta vuonna 1908 Belgian parlamentti pakotti kuninkaan luovuttamaan Kongon vapaavaltion Belgialle Belgian Kongona.

Brittiläisen pilapiirtäjä Francis Carruthers Gouldin piirros, joka kuvaa kuningas Leopold II:ta ja Kongon vapaavaltiota vuonna 1906. Huomaa kirjoitus portissa: "Ei sisäänpääsyä filantroopeille."

Ranskalaiset, saksalaiset ja portugalilaiset siirtomaaviranomaiset omaksuivat nopeasti saman pakkotyöhön perustuvan järjestelmän kumin keräämiseksi, ja seuraukset olivat yhtä tuhoisia. Koska järjestelmän vaikutukset Kongossa voitiin helposti panna yhden miehen syyksi, joka ei edustanut suurvaltaa, joten häntä vastaan ​​voitiin hyökätä turvallisesti – kansainvälinen arvostelu kohdistui nimenomaan Leopoldiin. Tämä paine pakotti hänet lopulta luopumaan alueen omistusoikeudesta, ja vuonna 1908 siitä tuli Belgian Kongo. Leopold kuitenkin vaati Belgian hallitusta maksamaan hänelle korvauksen arvokkaasta omaisuudestaan. Hän kuoli seuraavana vuonna 1909. Koska hänen ainoa poikansa oli kuollut jo aiemmin, valtaistuimelle nousi Leopoldin veljenpoika Albert I.[3]

Belgiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Afrikka-museo, entinen Musée du Congo ja Kuninkaallinen Keski-Afrikan museo. Arkkitehti Charles Girault 1897–1910.
Cinquantenaire, arkkitehdit Gédéon Bordiau ja Charles Girault 1880–1905.
Laekenin kuninkaalliset kasvihuoneet, arkkitehti Alphonse Balat 1874–1890.

Monet belgialaiset pitävät Leopold II:sta "Rakentajakuninkaana" (ransk. le roi bâtisseur, holl. Koning-Bouwer), sillä hän aloitti useita rakennushankkeita Belgiassa pääasiassa Brysselissä, Ostendissa ja Antwerpenissa.[3] Rakennukset käsittävät muun muassa Kuninkaalliset kasvihuoneet vuosina 1873–1890 osana Laekenin kuninkaallista linnaa, Japanilaisen tornin vuonna 1904, Kiinalaisen paviljongin, Musée du Congo (entinen "Kuninkaallinen Keski-Afrikan museo", nykyisin Afrikka-museo) vuosina 1897–1910 ja sitä ympäröivän puiston Tervurenissa, Arcade de Cinquantenaire itsenäisyyden 50-vuotisjuhlien monumentti Brysselissä vuosina 1880–1905 ja Antwerpenin rautatieaseman. Hän kykeni pystyttämään nämä rakennukset varoilla, jotka Kongon vapaavaltion riistosta saatiin.[3]

Kun Kongo siirrettiin Leopoldilta Belgialle, tapahtui "suuri unohdus", kuten Adam Hochschild asian ilmaisee Kuningas Leopoldin haamussa. Kuninkaallinen Keski-Afrikan museo ei pitkään maininnut sanallakaan Kongon vapaavaltiossa tapahtuneita julmuuksia ja hirmutekoja. Julkisuudessa olleen arvostelun kautta museon historiaosuutta on uudistettu vuonna 2018 avautuneessa uudessa näyttelyssä. Toisen esimerkin voi löytää Blankenbergen rantakadulta, suositulta rantalomakohteelta, jossa monumentti esittää kolonialistia jaloissaan musta lapsi (oletettavasti tuomassa hänelle "sivistystä") ilman mitään kommentteja, antaen lisäkuvaa "suuresta unohduksesta".lähde?

Viimeinen kuva Leopold II:sta vuonna 1909.

Leopold II:n hallituskausi oli Belgian talouden kukoistuskausi ja hän keskittyi täyttämään valtion kassaa. Leopoldin suhteesta rahaan kertoo tapaus, jossa hän sanoi Saksan keisari Vilhelm II:lle Berliinissä vieraillessaan, että "meille kuninkaille ei ole juurikaan jäänyt mitään muuta kuin rahaa".[3] Sisäpolitiikassa Leopold painotti erityisesti vahvaa armeijaa puolueettomuuden pohjana,[4] mutta hän sai yleisen asevelvollisuuslain voimaan vasta kuolinvuoteellaan.[1]

Elämänsä loppuvaiheessa Leopold oli kansansa keskuudessa epäsuosittu, mutta ironista kyllä, se johtui paljon vähemmän hänen Afrikassa harjoittamastaan ​​toiminnasta kuin hänen tavastaan ​​elää yksityiselämäänsä. Hän puhui halveksivaan sävyyn Belgian pienuudesta eikä osannut kunnolla hollantia, jota yli puolet maan kansalaisista puhui äidinkielenään. Hän vietti pitkiä talvikuukausia ylellisillä tiloillaan Ranskan Rivieralla ja oli vieraantunut kahdesta kolmesta tyttärestään. Lisäksi hänellä oli tunnettu mieltymys teini-ikäisiin tyttöihin.[3]

Kuningas Leopold II:n ja kuningatar Marie Henrietten hauta.

Kuolema ja jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leopold II:n ratsastajapatsas Brysselissä, arkkitehti François Malfait ja kuvanveistäjä Thomas Vinçotte, 1926–1925.

Kuningas Leopold II kuoli 74-vuotiaana 17. joulukuuta 1909[14] Laekenin kuninkaallisessa linnassa suolistoleikkauksen jälkeiseen veritulppaan. Hänet haudattiin Laekenin Neitsyt Marian kirkon Kuninkaalliseen kryptaan Laekeniin, Brysseliin. Hänen seuraajakseen belgialaisten kuninkaaksi nousi hänen veljenpoikansa Albert I.

Osittain johtuen Leopoldin maineesta rakentajakuninkaana hänelle on pystytetty useita patsaita ympäri Belgiaa.[2] Vuonna 2004 hänen ratsastajamonumentistaan Oostendessa sahattiin irti kongolaista miestä kuvaavan hahmon käsivarsi, kuvaten sitä miten kumikerääjiä silvottiin Kongon vapaavaltiossa.[15]

Leopold II:n ratsastajapatsas Kinshasassa.
Leopold II:n ratsastajamonumentti Oostenden rantabulevardilla, kuvanveistäjä Alfred Courtens 1931. Jalustassa ylistäviä ihmishahmoja: oikealla kalastajia perheineen; vasemmalla sotilas alastomien kongolaisten miesten, lasten ja naisten kanssa.[15]

Leopold II on yhä ristiriitainen henkilö Kongossa. Hänen vuonna 1928 Albert I:n vierailun kunniaksi Kinshasaan Kansallispalatsin (nyk. Kongon demokraattisen tasavallan presidentin rakennus) eteen pystytetty patsaansa poistettiin vuonna 1967 Mobutu Sese Sekon määräyksestä. Vuonna 2005 patsas poistettiin vain muutama tunti sen jälkeen, kun se oli uudelleenpystytetty pääkaupunki Kinshasassa. Kongon kulttuuriministeri Christoph Muzungu päätti uudelleen pystyttää patsaan vedoten siihen, että ihmisten pitäisi nähdä myös kuninkaan hyvät puolet huonojen puolien lisäksi. Mutta vain muutama tunti siitä, kun kuusimetrinen patsas oli pystytetty keskelle liikenneympyrää lähellä Kinshasan päärautatieasemaa, otettiin se alas ilman selitystä.[16] Vuonna 2010 patsas pystytettiin uudelleen Albert I:n ja Léopoldvillen (nykyisen Kinshasan) perustaja, brittiläisen tutkimusmatkailija Henry Stanleyn patsaiden viereen Mont-Ngalieman presidentinpuistoon.[17]

Leopold II:n muistomerkki Arlonissa (Luxemburgin provinssi) Belgiassa, kuvanveistäjät Victor Demanet ja Arthur Dupagne 1951.[18] Teksti: ”Olen ryhtynyt työhön Kongossa sivilisaation edun ja Belgian hyväksi.”

Vuonna 2020 alkaneiden George Floydin murhaa seuranneiden mielenosoitusten seurauksena Leopold II:n patsaita töhrittiin ja poistettiin julkisilta paikoilta. Kinshasassa ei kuitenkaan ollut samaan aikaan yhtä näkyviä mielenilmauksia tai ilkivaltaa Leopoldin patsaita vastaan; huolimatta siitä, että Kongon demokraattinen tasavalta juhli samana vuonna itsenäisyytensä 60-vuotisjuhlaa.[19][20]

Ratsastajapatsas Brysselissä heinäkuussa 2020 tuhrittuna iskulauseilla.

Kuningas Philippe oli ilmaissut kirjeessään Kongon presidentti Felix Tshisekedille, että Belgian siirtomaahistoria oli valitettavaa, joskin hän ei suoraan pyytänyt anteeksi.[21] Kirjeen vuoksi Leopold II:n rintakuva poistettiin Gentissä kesäkuussa 2020 julkiselta paikalta.[22]

Kuvagalleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belgialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaana Leopold oli seuraavien belgialaisten ritarikuntien suurmestari:

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[29]

Leopold II:ta koskevaa kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Adam Hochschildin Kuningas Leopoldin haamu kuvailee kuningas Leopoldin Kongon hallinnon historiaa ja julmuuksia. (Hochschild, Adam: Kuningas Leopoldin haamu: Kertomus ahneudesta, terrorista ja sankaruudesta siirtomaa-ajan Afrikassa. ((King Leopold’s ghost: A story of greed, terror and heroism in colonial Africa, 1998.) Suomentanut Heikki Salojärvi) Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2850-4 )
  • Joseph Conrad kuvailee kirjassa Pimeyden sydän Kuningas Leopoldin Belgian Kongoa orjatyövoiman, raiskauksien ja silpomisien järjestelmäksi.
  • Mark Twain kirjoitti purevan poliittisen satiirin, King Leopold's Soliloquy.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 King Leopold II The Belgian Monarchy. 2024. Viitattu 17.4.2024. (englanniksi)
  2. 1 2 Who was King Leopold II and why do some want his statues removed? Euronews. 8.6.2020. Arkistoitu 24.2.2024. Viitattu 31.5.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Leopold II | Biography, Facts, & Legacy Encyclopædia Britannica. 5.4.2024. Viitattu 17.4.2024. (englanniksi)
  4. 1 2 Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 938–939. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  5. 1 2 3 Scott: Caroline Lacroix, Mistress of King Leopold II of the Belgians | Unofficial Royalty unofficialroyalty.com. 26.8.2020. Viitattu 14.9.2026. (englanniksi)
  6. ↑ https://archives.brucity.be/docs/0010/W-00051_R.pdf
  7. ↑ [https://paperspast.natlib.govt.nz/newspapers/TS19061227.2.10.1 A KING'S FAVOURITE. Star (Christchurch), Issue 8812, 27 December 1906, Page 2] paperspast.natlib.govt.nz. Viitattu 14.9.2026.
  8. ↑ Villa Leopolda | Nice - France | French Historic Properties Villa Leopolda. Viitattu 17.9.2026. (englanniksi)
  9. ↑ Jardin des Cèdres - POP pop.culture.gouv.fr. Viitattu 17.9.2026.
  10. ↑ Ocampo, Ambeth: Looking Back, s. 54–57. Anvil Publishing, 2009. ISBN 978-971-27-2336-0 (englanniksi)
  11. ↑ The Fascinating Story of the Belgian King and Tyrant Who Tried to Buy the Philippines Three Times Esquiremag.ph. Arkistoitu 29.5.2023. Viitattu 18.6.2026. (englanniksi)
  12. ↑ Un estudio revela que Leopoldo II de Bélgica planeó invadir Holanda La Vanguardia. 26.6.2009. Viitattu 18.6.2026. (espanjaksi)
  13. ↑ Belgian King Establishes Congo Free State National Geographic Society. 2024. Viitattu 17.4.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 73. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  15. 1 2 Equestrian statue of Leopold ll in Ostend Belgium Equestrian statues. 6.4.2016. Viitattu 17.9.2026. (englanniksi)
  16. ↑ Jeevan Vasagar: Leopold reigns for a day in Kinshasa The Guardian. 4.2.2005. Viitattu 17.9.2026. (englanniksi)
  17. ↑ A Kinshasa, le débat sur les statues coloniales ne passionne pas les foules - RTBF Actus RTBF. Viitattu 17.9.2026. (ranskaksi)
  18. ↑ Monument au roi Léopold II – Arlon | BE-monumen be-monumen.be. 6.9.2019. Viitattu 17.9.2026. (ranskaksi)
  19. ↑ In DR Congo, King Leopold's statue stoic as protests rage elsewhere France 24. 12.6.2020. Viitattu 17.4.2024. (englanniksi)
  20. ↑ Leopold II: Belgium 'wakes up' to its bloody colonial past BBC News. 12.6.2020. Viitattu 17.4.2024. (englanniksi)
  21. ↑ Belgium's colonial history in Congo: Is 'regret' enough? | DW News 11.6.2022. DW News. Viitattu 1.6.2026. (englanniksi)
  22. ↑ Samuel Petrequin, Associated Press: Belgium takes down statue, king expresses regret for colonial violence www.pbs.org. 30.6.2020. PBS News. Viitattu 17.9.2026.
  23. ↑ Order of Leopold, Knight, Civil Division 2026. Medalbook. Viitattu 1.6.2026. (englanniksi)
  24. ↑ Order of the Crown, Officer 2026. Medalbook. Viitattu 1.6.2026. (englanniksi)
  25. ↑ Order of Leopold II, Knight 2026. Medalbook. Viitattu 1.6.2026. (englanniksi)
  26. ↑ Order of the African Star, Gold Medal (1888-1951) 2026. Medalbook. Viitattu 1.6.2026. (englanniksi)
  27. ↑ Royal Order of the Lion, Gold Medal 2026. Medalbook. Viitattu 1.6.2026. (englanniksi)
  28. ↑ Échos de la Ville. L'Indépendance belge, 11.5.1902, 131. vsk, s. 2. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi)
  29. ↑ Duchesne, Albert: Revue Internationale d'Histoire militaire. Commission internationale d’histoire militaire, 1965, 23. vsk, s. 456–478 & 480. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  Edeltäjä:
Leopold I		 Belgialaisten kuningas
1865–1909		 Seuraaja:
Albert I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Leopold_II_(Belgia)&oldid=24299640”