Belgian pääministeri Charles Michel on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Michel hävisi tiistaina luottamusäänestyksen parlamentissa.
Michel oli johtanut vähemmistöhallitusta runsaan viikon sen jälkeen kun hänen puolueensa päähallituskumppani, flaamilainen nationalistipuolue N-VA ilmoitti jättävänsä hallituskoalition.
N-VA lähti hallituksesta YK:n siirtolaisuusopimuksen allekirjoittamisesta syntyneen riidan takia. N-VA oli suurin neljästä puolueesta, jotka muodostivat Belgian aiemman hallituskoalition.
Ranskankielistä liberaalipuoluetta edustava Michel oli kannattanut siirtolaisuussopimusta.
YK hyväksyi siirtolaisuussopimuksen joulukuussa. Osa jäsenmaista on vastustanut sopimusta, vaikka se ei ole oikeudellisesti sitova eikä se velvoita jäsenmaita. Osa jäsenmaista on väittänyt, että asiakirja loukkaa valtioiden suvereniteettia.
Osa sopimusta arvostelleista eurooppalaisista puolueista on katsonut, että sopimus voi lisätä Eurooppaan kohdistuvaa maahanmuuttoa.
Esimerkiksi Suomen ulkoministeriö luonnehtii sopimusta puiteasiakirjaksi, josta jäsenmaat voivat itse valita toimenpiteitä ja tavoitteita.
Belgiassa on määrä järjestää parlamenttivaalit ensi keväänä.
Hhallituksen luottamusäänestyksen panivat vireille sosialistit ja vihreät. Parlamentissa oli vaadittu äänestystä uuden vähemmistöhallituksen luottamuksesta.
Alunperin N-VA oli tukenut YK:n siirtolaisuussopimusta. Puolue kuitenkin muutti kantaansa lokakuun lopussa.
Lue myös:
YK-konferenssilta vihreää valoa kiistellylle siirtolaisuusasiakirjalle