Siirry sisältöön

Saara Hopea

Wikipediasta
Saara Hopea-Untracht

Saara Hopea vuonna 1967, kaulassaan kultainen timanttikaulanauha.

Elämä
Syntymänimi
Saara Elisabet HopeaView and modify data on Wikidata
Kansalaisuus

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Saara Elisabet Hopea-Untracht (26. elokuuta 1925 Porvoo[1] – 25. kesäkuuta 1984 Porvoo[2]) oli suomalainen huonekalujen sekä koru- ja lasiesineiden suunnittelija.[1] Hän on suunnitellut myös näyttelyitä, metallisesineitä ja tekstiilejä.[3]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelu ja uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saara Hopea valmistui ylioppilaaksi vuonna 1943, minkä jälkeen hän alkoi opiskella[1] huonekalusuunnittelua Taideteollisuuskeskuskoulussa, josta hän valmistui vuonna 1946 huonekalupiirtäjäksi.[4] Viimeisenä opiskeluvuotenaan hänen tuntiopettajanaan toimi nuori Kaj Franck.[3] Valmistuttuaan Hopea toimi pari vuotta huonekaluliike Majander Oy:n huonekalupiirtäjänä, sitten Taito Oy:n valaisintehtaan valaisinpiirtäjänä[5] vuosina 1948–1952.[3] Taito Oy:llä hän piirsi puhtaaksi Paavo Tynellin valaisinsuunnitelmia.[6] Tynellin valaisimia vietiin muun muassa Yhdysvaltoihin.[7]

1950-luvun alussa Hopea toimi koristetaiteen liitto Ornamon sihteerinä kolme vuotta.[1]

Ura Wärtsilä-konsernissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuutajärven suunnittelijaryhmään kuuluivat Kaarina Aho (vasemmalla), Saara Hopea, Ulla Procopé ja Kaj Franck vuonna 1953

Vuonna 1951 Kaj Franck sai tehtäväkseen sisustaa Arabian ja Nuutajärven uuden gallerian Pohjoisesplanadille. Avukseen hän palkkasi Hopean. Samana vuonna Frank alkoi uudistaa Nuutajärven lasitehtaan mallistoa. Tehdas oli palanut edellisenä vuonna, ja se oli siirtynyt Wärtsilän omistukseen. Wärtsilä omisti myös Arabian, jonka tuotesuunnittelusta Franck vastasi. Franck pyysi Hopean auttamaan häntä lasimuotoilussa.[4] Heistä tuli läheiset työtoverit. Heidän tavoitteensa oli luoda esineitä "kauniimpaan arkeen", mutta he loivat myös värikästä uniikkitaidelasia.[3]

Kaksi Saara Hopean suunnittelemaa lasia

Hopean tunnetuimpana lasiesineenä pidetään vuonna 1952 suunniteltua puhallettua pinottavaa juomalasia 1718.[4] Nuutajärven myyntiosasto oli kauhistellut modernia, pelkistettyä tuotetta, jossa ei ollut mitään ylimääräistä koristelua.[6] Lasisarja palkittiin Milanon triennaalissa. Hän suunnitteli myös Pantteri-maljakon ja Bistro- ja Flamingo-lasistot.[8] Vuonna 1957 suunnitellut Flamingo-liköörilasit palkittiin Milanon triennaalissa.[9]

»Maailma on täynnä kauniita asioita, ja me voimme elää yhdessä niiden kanssa ja käyttää niitä päivittäin.»
(Saara Hopea[10])

Hopea suunnitteli myös hiottua lyijykristalleja, mutta esineet myytiin anonyymeinä, suunnittelijaa kertomatta.[4] Hän toimi Nuutajärvellä vuoteen 1959 asti. Hän suunnitteli Wärtsilä-konsernille[3] myös teräksestä valmistettuja emaloituja esineitä sekä keraamisia esineitä.[5]

Perheyrityksen johdossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1958 Hopean isä kuoli. Seuraavana vuonna[4] Saara Hopea jatkoi isänsä työtä ja opetteli korunteon tekniikat voidakseen tehdä suunnittelemiensa korujen mallikappaleet.[3] Hän toimi perheensä kultasepänliikkeen taiteellisena johtajana vuosina 1959–1960.[1] Hänen ensimmäiset korunsa olivat suuria sormuksia.[4]

Vuonna 1960 hän muutti New Yorkiin. Siellä hän halusi jatkaa olkihimmeleiden rakentamista, mutta koska oljen saatavuus oli huono, hän alkoi hyödyntää töissään messinkiä. Hän jatkoi myös emalitaiteen tekemistä. Vuosina 1960–1963 hän valmisti signeerattuja emailoituja lautasia, joita myytiin ympäri Yhdysvaltoja.[3] Hän kehitti menetelmän, jossa useita läpikuultavia emalikerroksia poltettiin esineen pintaan, kunnes saatiin haluttu värisävy.[11]

Palatessaan Suomeen vuonna 1967 hän jatkoi perheyhtiön taiteellisena johtajana,[1][11] omistautuen koruille[4] ja tekstiilitaiteelle.[5]

Näyttävyys ja suurikokoisuus on tunnusomaista Hopean suunnittelemille koruille. Niissä oli usein näyttäviä ketjuja, jotka valmistettiin muinaisten etruskien käyttämällä tekniikalla. Hänen koruissaan toistuivia muotoja olivat neliöt, ympyrät, soikiot ja pyramidit.[8] Koruissaan hän suosi puolijalokiviä kuten esimerkiksi spektroliittiä.[12]

»Korujen pitää olla mukavia päällä, vaikka ne ovatkin koristeita.»
(Saara Hopea[8])

Hopea on suunnitellut muun muassa Porvoon kaupunginjohtajan kunniakäädyt ja korusarjan Marimekolle vuonna 1983.[3]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelyt ja kokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hopean lasia sekä hänen New Yorkissa valmistamiaan emaloituja lautasia on Museum of Modern Artin kokoelmissa.[3] [13]
  • Taideteollisuusmuseossa Helsingissä järjestettiin hänen retrospektiivinen näyttelynsä vuonna 1987.[3]
  • Vuonna 2023 Riihimäellä toimivassa Suomen lasimuseossa oli Saara Hopea - Valintana kauneus -näyttely.[14]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuore aviopari vuonna 1960

Hopean isä oli porvoolainen kultasepänliikkeen omistaja talousneuvos Ossian Hopea,[1] alun perin Isak Ossian Silver.[4] Liikkeen oli perustanut Hopean äidin, Lempi Elisabeth Westerlundin isä[3] [1] Samuel Mika Westerlund. Lempi Westerlund ja hänen veljensä Lauri, olivat kumpikin taitavia käsityöläisiä.[7] Nykyisin porvoolainen Kultasepänliike Ossian Hopea kuuluu Timanttiset-ketjuun. Sitä johtavat Saara Hopean Pekka-veljen pojantyttäret Jessica Hopea ja Minna Hopea-Hämäläinen.[9]

Vuonna 1954 [7] Hopea tutustui yhdysvaltalaiseen kirjalija[15] ja koruntutkija[8] Oppi Untrachtiin, kun tämä oli vierailulla Arabian tehtailla. Tehtaan suunnittelija Hopea toimi vierailun oppaana. Pariskunta aloitti kirjeenvaihdon ja avioitui vuonna 1960, jolloin he muuttivat New Yorkiin.[15] Sieltä he muuttivat Katmanduun[15] Nepaliin ja Intiaan.[3] Vuonna 1967 pariskunta muutti Porvooseen.[11]

Hopea kuoli syöpään vuonna 1984.[15]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 Kuka kukin on 1978, s. 243. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04755-8 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.4.2019.
  2. ↑ Mitä Missä Milloin 1986, s. 105. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-07992-1
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Vekkeli, Pirkko: Muotoilun suurnaiset - Saara Hopea. Avotakka, toukokuu 2011.
  4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Hopea-Untracht, Saara (1925 - 1984) kansallisbiografia.fi. Viitattu 13.7.2026.
  5. 1 2 3 Saara Hopea-Untracht Porvoon Museo. Arkistoitu 5.6.2024. Viitattu 13.7.2026.
  6. 1 2 Museovideo: Saara Hopea oli lahjakas lasitaiteilija www.itavayla.fi. 18.2.2021. Viitattu 13.7.2026.
  7. 1 2 3 Saara Hopea-Untracht The Enamel Arts Foundation. 12.4.2020. Viitattu 13.7.2026. (englanniksi)
  8. 1 2 3 4 Ekholm-Kolari, Maria: Saara Hopean koruissa näkyy kekseliäisyys – Hopea-koru myytiin huutokaupassa 3500 eurolla Arvopaperi. 3.4.2021. Viitattu 13.7.2026.
  9. 1 2 Wahlström, Marko: Saara Hopean esineistöä etsinnässä www.itavayla.fi. 11.10.2023. Viitattu 13.7.2026.
  10. ↑ Kontkanen, Minna: Saara Hopea uskoi käytännön kauneuteen, Secto kurittaa kopioita Suomen kuvalehti. 14.3.2024. Viitattu 13.7.2026.
  11. 1 2 3 4 Suortti-Vuorio, Auli: Saara Hopea-Untracht 1925–1984 Design Forum Finland. Arkistoitu 20.8.2009. Viitattu 10.6.2012.
  12. ↑ Löytyykö kotoasi arvokas hopeasormus? Anna.fi. 20.10.2025. Viitattu 13.7.2026.
  13. ↑ Saara Hopea | MoMA The Museum of Modern Art. Viitattu 13.7.2026. (englanniksi)
  14. ↑ Suomen lasimuseo tahkosi kävijäennätyksen viime vuonna Yle Uutiset. 10.1.2024. Viitattu 13.7.2026.
  15. 1 2 3 4 tapasimme | Aasia lumosi korukeräilijän Helsingin Sanomat. 23.4.2008. Viitattu 13.7.2026.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koivisto, Kaisa: ”Hopea-Untracht, Saara (1925–1984)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 87. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.
  • Untracht, Oppi: Saara Hopea-Untracht: Elämä ja työ – Life and Work. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-14377-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saara_Hopea&oldid=24156135”