Pelurit
| Pelurit | |
|---|---|
| ĐĐłŃĐŸĐș | |
| AlkuperÀisteos | |
| Kirjailija | Fjodor Dostojevski |
| Julkaistu | 1867 |
LöydÀ lisÀÀ kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Pelurit (ven. ĐĐłŃĐŸĐș, Igrok) on Fjodor Dostojevskin pienoisromaani, joka on julkaistu ensi kerran vuonna 1867. Kirja kertoo pelihimon riivaamista ihmisistĂ€. Dostojevski kĂ€rsi itsekin peliriippuvuudesta.[1]
Teoksen taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]Saattaakseen nopeasti loppuun kustantajan odottaman teoksen, Dostojevski palkkasi pikakirjoittajaksi Anna Grigorievna Snitkinan, josta tuli pian hÀnen vaimonsa.[1] Teoksen tekijÀnpalkkioilla maksettiin kirjailijan omia rulettipöydÀssÀ syntyneitÀ pelivelkoja.[2]
Vuonna 1863 Fjodor Dostojevski oli Wiesbadenissa lomalla naisystÀvÀnsÀ Apollinarija Suslovan kanssa. HÀn menetti muutamassa pÀivÀssÀ paitsi kaikki omat rahansa, myös Suslovan kÀteisvarat. PÀÀstÀkseen velasta hÀn allekirjoitti sopimuksen kustantamon kanssa uuden romaanin kirjoittamisesta mahdollisimman pian. Dostojevski vieraili Bad Homburgissa kolme kertaa ja kasinolla pelatessaan menetti toistuvasti suuria summia ruletissa joutuen toivottomiin tilanteisiin. Romaanin kirjoittamisessa kÀytettiin Bad Homburgista saatuja vaikutelmia.[2]
Fjodor Dostojevski oli tehnyt riskialttiin sopimuksen kustantaja F. T. Stellovskin kanssa siitĂ€, ettĂ€ jos hĂ€n ei toimita 12 tai useamman arkkivihkon (signatuuri) pituista romaania 1. marraskuuta 1866 mennessĂ€, Stellovski saa oikeuden julkaista Dostojevskin teoksia yhdeksĂ€n vuoden ajan 1. marraskuuta 1875 asti, ilman tekijĂ€nkorvausta kirjailijalle.[3][2] HĂ€n kirjoitti ylös osia tarinasta ââja saneli ne yhdelle VenĂ€jĂ€n ensimmĂ€isistĂ€ pikakirjoittajista, tulevalle vaimolleen Anna Grigorevnja Snitkinalle, joka litteroi ne ja kirjoitti puhtaaksi.[4][3] HĂ€nen avullaan Dostojevski sai kirjan valmiiksi ajoissa.[4]
HÀiden jÀlkeen Dostojevskit lÀhtivÀt hÀÀmatkalle Eurooppaan, erityisesti Baden-Badeniin, missÀ ruletin tarina toistui. Sen jÀlkeen Dostojevski lupasi vaimolleen, ettei hÀn enÀÀ pelaa, eikÀ hÀn todellakaan pelannut viimeisten 10 elinvuotensa aikana.[5]
Pelurit kÀsitteli aihetta, jonka Fjodor Dostojevski itsekin tunsi: uhkapelaamista. Fjodor Dostojevski pelasi ensimmÀisen kerran Wiesbadenin kylpylÀkasinon pöydissÀ vuonna 1863. Vuoteen 1871 asti hÀn pelasi usein Baden-Badenissa, Bad Homburgissa ja SveitsissÀ Saxon-les-Bainsissa, usein aluksi voittamalla pienen summan rahaa ja hÀviÀmÀllÀ paljon enemmÀn.[2] HÀn mainitsee kiinnostuksensa rahapeleihin ensimmÀisen kerran kirjeessÀ, jonka hÀn lÀhetti ensimmÀisen vaimonsa sisarelle 1. syyskuuta 1863, jossa hÀn kuvailee alkumenestystÀÀn.[6]
Sergei Prokofjevin ooppera Peluri perustuu Dostojevskin romaaniin.[7]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]Romaani sijoittuu saksalaiseen lomakaupunkiin, jonka fiktiivinen nimi on Rouletenburg. PÀÀhenkilö Aleksei Ivanovitƥ matkustaa elÀkkeellÀ olevan kenraalin perheen kanssa tÀmÀn lasten opettajana. Kaikki perheenjÀsenet odottavat isoÀidin kuolemaa saadakseen valtavan perinnön. Aleksei on rakastunut Polinaan, kenraalin tytÀrpuoleen. Tyttö itse on rakastunut ranskalaiseen markiisi de Grieux'hun. SillÀ vÀlin isoÀiti saapuu kaupunkiin tÀysin terveenÀ, on erittÀin kiinnostunut ruletin pelaamisesta ja menettÀÀ osan omaisuudestaan. Aleksei yrittÀÀ auttaa Polinaa voittamalla hÀnelle valtavan summan rahaa, mutta ylpeÀ tyttö ei hyvÀksy hÀntÀ. Kaikki tarinan sankarit menettÀvÀt toisensa joksikin aikaa, Alekseista tulee ruletinpelaaja, ja kaksi vuotta myöhemmin hÀn saa selville, ettÀ itse asiassa koko tÀmÀn ajan Polina todella rakasti hÀntÀ.
EnsimmĂ€isessĂ€ persoonassa kerrottu tarina saksalaisen hotellin sviitissĂ€ asuvan venĂ€lĂ€isen perheen kotiopettaja Aleksei IvanovitĆĄin nĂ€kökulmasta. Suvun patriarkka Kenraali on velkaa ranskalaiselle markiisi de Grieux'lle ja on kiinnittĂ€nyt omaisuutensa VenĂ€jĂ€llĂ€ maksaakseen vain pienen osan velastaan. Saatuaan tietÀÀ rikkaan tĂ€tinsĂ€ "IsoĂ€idin" sairaudesta, hĂ€n odottaa uutisia tĂ€mĂ€n kuolemasta. Tuleva perintö maksaa velan ja saa mademoiselle Blanche de Comingesin suostumaan hĂ€nen vaimokseen. Aleksei on toivottoman rakastunut Kenraalin tytĂ€rpuoleen Polinaan. Nainen pyytÀÀ tĂ€tĂ€ menemÀÀn kasinolle ja lyömÀÀn vetoa hĂ€nen puolestaan. Ensin epĂ€röityÀÀn Aleksei myöntyy ja lopulta voittaa rulettipöydĂ€ssĂ€. HĂ€n palauttaa voitot Polinalle, mutta tĂ€mĂ€ ei kerro, miksi tarvitsi rahaa. HĂ€n nauraa Alekseille pĂ€in naamaa (kuten myös silloin, kun Aleksei tunnustaa tĂ€lle rakkautensa) ja kohtelee hĂ€ntĂ€ kylmĂ€n vĂ€linpitĂ€mĂ€ttömĂ€sti, jopa suorastaan ââilkeĂ€sti. Aleksei saa tietÀÀ Kenraalin ja Polinan taloudellisen tilanteen yksityiskohdat vasta myöhemmin Mr. Astleyn kautta. Astley on ujo englantilainen, joka nĂ€yttÀÀ jakavan Aleksein kiintymyksen Polinaa kohtaan. HĂ€n on englantilaista aatelissukua ja hĂ€nellĂ€ on paljon rahaa.
Kun Polina ja Aleksei ovat kĂ€velyllĂ€, tĂ€mĂ€ vannoo naiselle olevansa ikuisesti tĂ€mĂ€n orja. ErinĂ€isten tapahtumien kautta mademoiselle Blanchen kiinnostus Kenraalia kohtaan paljastuu ja aiheuttaa Alekseille potkut kenraalin lasten opettajan toimesta. IsoĂ€iti ilmestyy kaupunkiin ja yllĂ€ttÀÀ koko velkojien ja velkaantuneiden joukon. HĂ€n kertoo tietĂ€vĂ€nsĂ€ Kenraalin velasta ja miksi ranskalainen markiisi ja mademoiselle odottavat pĂ€ivĂ€t pÀÀksytysten. HĂ€n ilmoittaa, ettĂ€ kukaan heistĂ€ ei saa hĂ€nen rahojaan. HĂ€n pyytÀÀ Alekseita oppaakseen kaupungille, joka on kuuluisa parantavista vesistÀÀn ja surullisen kuuluisa kasinostaan. IsoĂ€iti haluaa pelata. Kun hĂ€net ohjataan rulettipöytÀÀn, hĂ€n pelaa ja voittaa 13 000 Friedrichs d'oria (7 000â8 000 ruplaa), huomattavan summan rahaa. HĂ€n palaa rulettipöytiin ja saa pelihimotartunnan; ennen kuin hĂ€n lĂ€htee kaupungista, hĂ€n on menettĂ€nyt yli 100 000 ruplaa kolmessa pĂ€ivĂ€ssĂ€.
Aleksei palatessa huoneeseensa Polina on hÀntÀ odottamassa. HÀn nÀyttÀÀ kirjeen, jossa des Grieux sanoo aloittaneensa toimenpiteet Kenraalin kiinnitettyjen kiinteistöjen myymiseksi, mutta palauttaa 50 000 ruplan arvosta kiinteistöjÀ Kenraalille Polinalle annettaviksi. Polina kertoo Alekseille olevansa des Grieux'n rakastajatar ja toivoo, ettÀ hÀnellÀ olisi viidenkymmennentuhannen ruplan edestÀ rahaa heitettÀvÀksi pÀin des Grieux'n naamaa. TÀmÀn kuultuaan Aleksei juoksee kasinolle, jossa hÀn voittaa kaksisataatuhatta floriinia (100 000 frangia). Palattuaan huoneeseensa, jossa Polina odottaa, hÀn tyhjentÀÀ taskunsa tÀynnÀ kultarahoja (noin 4 kg) ja seteleitÀ. Polina syyttÀÀ Alekseita ensin siitÀ ettÀ tÀmÀ yrittÀÀ ostaa hÀnet kuten des Grieux, mutta sitten hÀn syleilee Alekseita. He nukahtavat sohvalle. Seuraavana pÀivÀnÀ hÀn pyytÀÀ viisikymmentÀtuhatta floriinia (25 000 frangia) ja kun Aleksei antaa ne hÀnelle, hÀn heittÀÀ rahat Aleksein kasvoille ja juoksee Mr. Astleyn luo. Polina ja Mr. Astley olivat tavanneet salaa ja vaihtaneet viestejÀ. Polinan piti tavata Astley edellisenÀ iltana, mutta oli tullut vahingossa Aleksein huoneeseen. Aleksei ei nÀe enÀÀ Polinaa.
Saatuaan tietÀÀ, ettÀ Kenraali ei saa perintöÀÀn, mademoiselle Blanche lÀhtee hotellista ÀitinsÀ/seuranaisensa kanssa Pariisiin ja saa Aleksein seuraamaan itseÀÀn. Aleksei lÀhtee heidÀn kanssaan, ja he pysyvÀt yhdessÀ lÀhes kuukauden, jonka aikana hÀn antaa mademoiselle Blanchen kÀyttÀÀ koko omaisuutensa tÀmÀn henkilökohtaisiin kuluihin, vaunuihin ja hevosiin, pÀivÀllistanssiaisiin ja hÀÀjuhliin. Saavutettuaan taloudellisen turvan ja hyvÀksytyn aseman seurapiireissÀ, mademoiselle Blanche menee yllÀttÀen naimisiin, hÀntÀ Pariisiin seuranneen Kenraalin kanssa.
Aleksei alkaa pelata uhkapelejÀ selviytyÀkseen. ErÀÀnÀ pÀivÀnÀ hÀn ohittaa puiston penkillÀ istuvan Mr. Astleyn Bad Homburgissa ja keskustelee tÀmÀn kanssa. HÀn saa tietÀÀ Astleylta, ettÀ Polina on SveitsissÀ ja ettÀ tÀmÀ todella rakastaa Alekseita. Astley kertoo, ettÀ IsoÀiti on kuollut ja jÀttÀnyt Polinan ja lapset taloudellisesti turvatuiksi. Kenraali on kuollut Pariisissa. Astley antaa Alekseille rahaa, mutta ei nÀytÀ uskovan, ettei tÀmÀ kÀyttÀisi sitÀ rahapeleihin. Aleksei lÀhtee kotiin ja aikoo ensin lÀhteÀ Sveitsiin heti seuraavana pÀivÀnÀ, mutta muistaa ettÀ kerran hÀn kÀytti viimeiset rahansa uhkapeliin ja sai ison voiton. HÀn uskoo olevansa ennaltamÀÀrÀtty voittamaan, ja pÀÀttÀÀ kokeilla onneaan rulettipöydissÀ viimeisen kerran ennen lÀhtöÀÀn Sveitsiin seuraavana pÀivÀnÀ ...
PÀÀhenkilöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]- Aleksei Ivanovitƥ: tarinan kertoja, aatelismies, viisastelija. Kenraalin pienten lasten ohjaaja. Toivottomasti rakastunut Polina Aleksandrovnaan.
- Kenraali Sagorjanski; 55-vuotias leskimies, rakastunut mademoiselle Blancheen. Riippuvainen markiisi des Grieux'sta, koska jÀlkimmÀinen maksoi vajeen julkisissa varoissa, joka kenraalin oli katettava ennen kuin hÀn saattoi lÀhteÀ valtionvirastaan.
- Polina Aleksandrovna Praskovja; kenraalin tytÀrpuoli. Manipuloi korviaan myöten rakastunutta kertojaa ilkeÀllÀ tavalla. Ei vÀlitÀ uhkapelaamisesta.
- markiisi des Grieux; "pieni ranskalainen", jota palvelijat kutsuvat "Monsieur le Comte"ksi. Mahtailija, joka puhuu rahoituksesta ruokapöydÀssÀ. Odottaa kÀrsimÀttömÀsti lainaamiensa rahojen takaisinmaksua ja kenraalin tulevaa perintöÀ.
- Mr. Astley; englantilainen, lordi Piebrookin veljenpoika, hÀnellÀ on tasoittava vaikutus Aleksei Ivanovitƥiin. Paljon rikkaampi kuin markiisi des Grieux, ujo ja hiljainen mukava mies.
- mademoiselle Blanche de Cominges; kenraalin morsian, jonka oletetaan olevan ranskalainen aatelisnainen. Noin 25-vuotias, "pitkÀ ja hyvÀrakenteinen, muodokkaat olkapÀÀt, hÀnen hiuksensa ovat mustat kuin muste, ja niitÀ on hirvittÀvÀn paljon, riittÀvÀsti kahteen kampaukseen. HÀn pukeutuu nÀyttÀvÀsti, kalliisti ja tyylikkÀÀsti, mutta hyvÀllÀ maulla". Antaa kenraalille huomiotaan vain kun kyseessÀ on tÀmÀn tuleva perintö.
- Antonida Vasiljevna Tarasevitƥeva; kenraalin tÀti, la baboulinka (IsoÀiti). "Mahtava ja rikas, seitsemÀnkymmentÀviisi vuotta vanha, maanomistaja ja moskovalainen grande dame; pirteÀ, itsenÀinen, suoraryhtinen, huutaa kovaÀÀnisesti ja kÀskevÀsti, moittii kaikkia." HÀn mieltyy ruletinpeluuseen nopeasti ja tuhoisin seurauksin.
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]- Pelurit. (Suomentanut Juhani Konkka (suom. ilmestyi KirjayhtymÀn julkaisemana 1959)) Tammi, 2001. ISBN 951-31-2272-7
- Peluri. (Suomentanut Olli KuukasjÀrvi) Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23285-8
LĂ€hteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiĂ€]- 1 2 Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: âLuku 4. Suuret kertojat: 1840-1890. Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi. Dostojevski: hyvĂ€n ja pahan problematiikkaâ, VenĂ€lĂ€isen kirjallisuuden historia, s. 323. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
- 1 2 3 4 Jones, Malcolm: Introduction to Notes from the Underground and The Gambler. Oxford University Press, 1991. ISBNÂ 978-0-19-953638-2
- 1 2 Mills, William: Introduction to The Idiot. Penguin Books, 2004. ISBNÂ 978-0-14-044792-7
- 1 2 "The Gambler by Fyodor Dostoevsky. Search, Read, Study, Discuss" online-literature.com.
- â Đ. Đ. ĐĐŸŃŃĐŸĐ”ĐČŃĐșĐ°Ń Â«ĐĐŸŃĐżĐŸĐŒĐžĐœĐ°ĐœĐžŃ». / A. G. Dostojevskaja "Muistelmat". MÀÀritĂ€ julkaisija!
- â "Fyodor Dostoevsky: Life, Gambling Addiction, Roulette". roulettestar.com.
- â Prokofiev.org (Arkistoitu â Internet Archive)