Kantaatti
Kantaatti (it. cantata, < lat. cantā’re = laulaa) tarkoittaa musiikissa 1600-luvulla Italiassa syntynyttä moniosaista soololauluesitystä.[1]
1700-luvulla nimityksellä alettiin tarkoittaa orkesterin säestyksellä esitettyjä lyyrisiä, varsinkin tiettyä juhlatilaisuutta varten sävellettyjä kuorosävellyksiä.[1] Kantaatin erityismuotoa kirkkokantaatteja sävellettiin 1700-luvulla kirkkovuoden kaikille juhla- ja pyhäpäiville päivän tekstiin liittyviin sanoihin. Niissä oli sekä kuoro- että soolo-osia, ja niitä säesti orkesteri ja urut. Päätöksenä oli tavallisesti koraali. Merkittäviä kirkkokantaatteja on säveltänyt Johann Sebastian Bach.[1]
Kantaatti on laajamuotoinen soittimin säestetty, valtaosin lyyrinen vokaaliteos, joka koostuu kuoro- ja soolo-osista, duetoista, tertseteistä jne. Usein kantaatti on sävelletty tiettyä juhlatilaisuutta varten. Kantaattimuoto syntyi 1500-luvulla Italiassa ja oli suosituimmillaan 1600-1700-luvuilla. Kantaateissa on hyödynnetty esimerkiksi italialaisten Francesco Petrarcan, Pietro Bembon ja Torquato Tasson tekstejä. Metriikaltaan kantaatit muistuttavat yleensä madrigaalia. Johann Sebastian Bach on merkittävin kantaattien säveltäjä. [2]
